tiistai 27. joulukuuta 2011

Näpertelijän paluu joulukiireviidakosta!

Joulu on ihanaa, mutta kiireistä aikaa - ja kun kaiken haluaa tehdä itse, joulutouhut pitää aloittaa jo loka-marraskuussa. Viime päivityksen jälkeen on leivottu, kudottu, vietetty kahdet synttärit, nyprätty joulukortteja ja tuherrettu useampaa pienempääkin projektia.

Eniten stressiä koko joulun alusaikana teettivät varmaan lahjaksi tarkoitetut lapaset, sillä töissä oli melkoista haipakkaa pidemmän aikaa joulun alla eikä ylitöiden jälkeen ollut hirveästi energiaa tai mielenkiintoa kutoa. Tein kaksi paria lapasia, joista toiset tuli paketoitua niin nopeasti etten saanut niistä edes kuvia todisteaineistoksi ja toiset päätyivät pakettiin vasta päivän pari ennen jouluaattoa. Molemmat lapaset on kudottu yhdistelemällä kahta perusohjetta joita löytää esim. Novitan sivuilta. Lankana käytin pääasiassa Seitsemää veljestä, väreinä sininen-valkoinen (FC Chelsea) ja punainen-musta-valkoinen (AC Milan). Toisen lapasparin musta lanka oli kaapin perukoilta löydetty rullanloppu, joka sattui olemaan saman paksuista Seitsemän veljeksen lankojen kanssa.


Potkupallolapaset

Ranteen joustinneule on kudottu tavalliseen tapaan 2 oikein, 2 nurin. Joustinneuleen kohta on kudottu 48 silmukalla koon 3 puikoilla, mutta neuleen vaihtuessa ainaoikeaan tein kahden nurjan silmukan väliin yhden silmukan lisäyksen per puikko. Neuleen vaihtuessa vaihdoin työhön numeroa isommat puikot joten peukalokiilaa ei tarvinnut kutoa lainkaan.

Kaikkein hankalimmaksi osoittautui joukkueen nimen kirjailu lapaseen. Normaalilla teräväpäisellä parsinneulalla kirjonnasta tuli ihan hirvittävä ja olin jo heittämässä pyyhkeen kehään koko kirjonnan suhteen. Onneksi bongasin kauppareissulla oikeanlaisen neulan ja kirjontakin onnistui ennen jouluaattoa.

3 kommenttia: